Käsittelen niitä nyt. Päiväni alkoi hienosti kun heräsin 6.18 nukuttuani alle viisi tuntia ja minulla oli kylmä. Menin alakertaan, söin After eightin ja katsoin Reservoir dogsin. Viis tähteä, rakastan Tarantinoa. Sen kyky jättää kertomatta oleellisia asioita ja vakuuttaa katsoja siitä, ettei niitä tarvitsekaan tietää on ilmiömäinen. Sitten laitoin kaikki vaatteet päälle jotka löysin ja nukahdin ja nukuin yhteen iltapäivällä. Nyt en sitten saa oikein unta. Se ei oikeastaan liity niihin minun tunteisiin mutta sellaisena kevyenä pohjustuksena nyt vaan.
Rakastan kulttuuria. Mietin tässä, että yksilön kannalta ajateltuna ihmiskunta ei ehkä ole todistanut ansaitsevansa elää millään tasolla mutta se, että jotain niin kaunista kuin kulttuuri ja ensisijaisesti taide voi syntyä ihmisen ja ihmisten vaikutuksesta on jotain mistä en pääse yli. Olen myös häkeltynyt siitä, miten yleismaailmallist ja kattavaa kulttuuri kaikessa rujoudessaan on.
Myös, mikä oikeus eurooppalaisilla on koskaan ollut riistää alkuasukasheimoja on minulle ikuinen arvoitus ja ahdistun kun ajattelen kaikkea sitä kulttuurierintöä, jota löytöretkeläiset ylenkatsoi ja tuhosi. Alkuperäiskielet on ihania, tahtoisin puhua jotain niistä.
Ajattelin ensin, että ihminen itsessään on kuin joku Shrödingerin kissa mutta sitten Elina huomautti, ettei ole. Tosin ainoa ero on se, että siitä kissasta ei tiedä, onko se elävä vai kuollut.
Sitten myös ajattelin, että metaforat ja vertaukset on suurilta osin kuvottavia. Ei sillä, etteivätkö ne parhaimmillaan voisi olla jotain nerokasta, mutta niitä käytetään liikaa ja usein ihan paskasti. Siksi vähän hävettää tuo koko Shrödingerin kissa -ajatus.
Ja ajattelin kuolemaa ja filosofiaa mutta ei niistä sen enempää, paitsi että niiden välillä on hauska syy-seuraus-suhde kumpaankin suuntaan.
Tai ei minulla hirveästi mitään tunteita ollut, aika paljon vaan kaoottisia ajatuksia. Huomenna alkaa uusi jakso, mistä olen ehkä epänormaalin innostunut, mutta 20 tuntia viikossa hei.
Ja lopuksi, Will Ferrel on helvetin ruma mies.
Olen miettinyt tuota kulttuurijuttua myös. Ja ensisijaisesti taiteita.
VastaaPoistaOn suhteellisen hirveää, että sellaiset taideteokset ja taiteilijoiden tuotokset, joiden luomiseen on oikeasti tehty töitä, ajateltu, eletty ja masennuttu, pidetään nykyisin liian usein vain eliitille (joka tarkoittaa keitä?) suunnattuina tai soveliaina asioina. Mistä lähtien taide on lakannut kiinnostamasta valtavirtaa? Ei Beethoven tai Leino ole nykyisin sen helpommin tai vaikeammin ole koettavissa ja ymmärrettävissä kuin omana aikanaankaan. Totta kai historia selittää jotain ja on tietysti eri asia tarkastella asioita ajallisen etäisyyden suojin mutta siis pohjimmiltaan. Pelkäävätkö ihmiset jotenkin niin paljon uutta ja erilaista vai pelkästään sitä, että niiden päässä heräisi edes kerran ajatuksia, tunteita jonkun taidekokemuksen seurauksena tai että se saattaisi saada kyseenalaistamaan niin sanottuja totuuksia?
Mietin yhtenä päivänä nimittäin ihan tosissaan, käynkö teattereissa ja oopperoissa, luenko kirjoja, runoja ja lehtiä tai katsonko elokuvia ja koen kuvataidetta vain imagon vuoksi tai siksi, että minulle on uskoteltu jonkun muun tai itseni toimesta että siinä on jotain järkeä ja se tekee minut valistuneemmaksi ja onnellisemmaksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei mikään muu saa minussa heräämään samanlaisia tunteita ja ajatuksia kuin kaikki tämä.
Samaan kuuluu kyllä tuo erilaisuuskin. Minusta on niin sääli, että suurkaupungit muistuttavat nykyisin niin paljon toisiaan. Maaseutu ja pienemmät kaupungit tietenkin myös, mutta ei siinä määrin tietenkään. Esimerkiksi siellä Tallinnassa ollessa tulin kyllä muutamaankin otteeseen miettineeksi, etten välttämättä niin suuresti välitä siitä miten siellä on vain muutama eri ketjun vaatekauppa kuin Suomessa. Mutta niin. Minkäs teet. Globalisaatio on.
...ja se olisikin pätevä syy muuttaa jonnekin New Yorkiin: jos kerta koko maailma on yhtä kulttuuripiiriä, olisi sama olla suorilla sen sydämessä. Tai sitten jahdata niitä katoavia yksilöllisyyden rippeitä.
VastaaPoista