Paljon tekstiä seuraa

Tällainen suhteellisen suuresta raa'an viinan määrästä johtuva Seuraavan Päivän Olotila on kyllä helvetin outo. Enkä tiedä kyllä yhtään minkä helvetin takia käytän nykyään noita isoja kirjaimia keskellä lausetta. Se on samaa mitä A. A. Milne käyttää Nalle Puheissa, sitä samaa jota aina olen inhonnut. Näin sitä ihminen muuttuu. Mutta eilisiltana tosiaan täällä oli pienet oliivijuhlat ja viinaa. Tänään heräsin puoli kahdeltatoista mentyäni nukkumaan joskus viiden aikaan ja nyt tuntuu ihan hemmetin oudolta että ulkona on kohta ilta ja nyt on vittu perjantai. Sigge tulee tänne kahden tunnin päästä junalla ja minun pitäisi siihen mennessä olla sellaisessa kunnossa että pystyn menemään sitä Pasilaan vastaan.

Tuntuu että laattaan ihan justiinsa.

No kuitenkin, sitten aamulla juoksin käytävässä ja yritin lepytellä jostain syystä vihastunutta ja kriiseilevää ensirakkauttani vieläkin varmaan humalassa. Ja siis käytävässä siksi, etteivät asunnossani nukkuvat ihmiset heräisi turhaan aikaisin. On muuten ihan helvetin ärsyttävää että aina joudun ajattelemaan näitä KRIISEJÄ juhlailtaa seuraavana aamuna, jolloin tuntuu muutenkin että päivä ei lopu koskaan ja se vain jatkuu ja jatkuu eikä krapula muutu euforiaksi että se on ohi koskaan. Keho ja mieli koetuksella niin sanotusti.

Näin välihuomautuksena, että mietin olenkohan raskaana vai vain lihonut, rintani ovat kasvaneet lyhyessä ajassa. Luulin, etteivät ne enää isone. Ja jos olen raskaana, nyt on varmaan keskenmenon hetki, alavatsassa tuntuu siltä että nyt se tapahtuu. Tai sitten se on vain munasolu.

Sitten kävin suihkussa ja laittauduin nätiksi. Lähdimme käymään Kalliossa kahvilla yhdessä taikakahvilassa jossa join kahvia. Tämä olo voi olla myös osittain sen syytä. Enkä muuten ole syönytkään vuorokauteen. Kauhea vapina. Sitten ostin Töölöstä lehtitelineen. Se on antiikkinen ja melko hieno minusta.

Muistatko miten kirjailijan uramme alussa kaikki tarinat kulkivat 'sitten' -sanojen kautta? Oli niin vaikeaa päästä siitä ohi ja keksiä vaihtoehtoilmauksia. Tarkoitan nyt siis ykkösluokkaa tai jotain. Milloin ikinä ensimmäiset tarinasi kirjoititkaan. Tai kirjoitimmekaan.

Joo. Sitten törmäsin Mikael Granlundiin. Tai tajusin vasta ohi käveltyäni että se varmaan oli se. En kyllä mene vannomaan, se saattoi hyvin olla erhekatsaus.

Raitiovaunussa luin mielettömän artikkelin. Krapulassa on jotenkin kaikelle hirveän paljon herkempi. Sitä tuntee olonsa jollain tapaa paljon normaalia luovemmaksi ja vastaanottavaisemmaksi. Ajatukset tuntuu paljon suuremmilta ja elämä oudommalta. Vittu, ehkä tämä on vain juoppohulluutta. Poikkeus normaalielämääni. Voisipa sanoa, että tää on mun villii elämää. Eikös se ole joku hitti nykyään?

Kaiken lisäksi sain isältä tosi oudon viestin, joka sai minut uskomaan että isä ei olekaan meidän isä siihen asti kunnes soitin ja varmistin tilanteen. Nyt kuuntelen tässä Reginaa. Tämä on minulle hyvin nostalgista. Ja omituista. Minun piti tänään käydä verotoimistossa ja soittaa paljon, mutta nyt vain olen tosi oudossa tilassa.

Lisäksi minua on alkanut vituttaa klasarit. Ne on ainoat taiteilijat kaikista maailman taiteenlajien harrastajista jotka harjoittaa elitismiä ja on ihan helvetin kireitä. Kaikista maailman taiteenlajeista minä sitten olen tässä kiinni koko loppuelämäni.

Niin joo se linkki.

http://fifi.voima.fi/artikkeli/2012/helmikuu/nakokulma-taide-pelastaa-kilpailulta

Lue tämä. Se oli mullistava.